Hyppää pääsisältöön
Couple cross-country skiing in forest

Pirttimäen ulkoilualue

Tämä sivu löytyy kielillä:

Jaa

Pirttimäen ulkoilualue 

Pirttimäen ulkoilualue on Bodomjärven luoteispuolella sijaitseva ulkoilualue. Pirttimäki tarjoaa loistavan lähtöpisteen kesäisin patikkaretkelle ja talvisin hiihtoretkelle. Pirttimäki on kaunis alue ja siellä voi ihailla monipuolista luontoa. Alueelle tunnusomaista on suuret korkeuserot, sillä jääkausi on muovannut erämaa-aluetta. Rauhallisen maiseman vastakohtana ovat jyrkät kalliorinteet ja siirtolohkareet. Alueella on myös monia kauniita järviä rantoineen sekä lampia sekä reheviä suo- ja kosteikkoalueita. Alueen erityinen nähtävyys on suuri, lähes kahden hehtaarin kokoinen pähkinäpuulehto.   

Pirttimäellä voi kulua aikaa huomaamatta lukuisten pienten polkujen tutkimisessa. Viitoitettuja ulkoilureittejä Pirttimäellä on 20 km. Talvisin ulkoilureiteillä pääsee hiihtämään perinteiseen hiihtotyyliin. Talvisin latujen pituudet vaihtelevat 3 kilometristä 8 kilometriin.

 

Couple cross-country skiing in Pirttimäki area
Kuva: Joni Viitanen

Pirttimäeltä pääsee myös pidemmille reiteille Nuuksioon, Brobackaan, Solvallaan ja Luukin ulkoilualueelle yhdysreittejä pitkin. Ulkoilureitit ovat sopivia myös maastopyöräilyyn. Alueella on myös kiintorastiverkosto. Kalastus on mahdollista seuraavissa paikoissa: Pikku-Sorlampi, Malmilampi, Lajalampi ja Hynkälampi.   

Autoille on pysäköintialue päärakennuksen läheisyydessä, jossa on myös opastetaulu. Ulkoilun lomassa voi pysähtyä alueen kahvilaan, Pirttimäki Kahvila Ukéniin syömään ja juomaan. Alueella on sauna, jota voi vuokrata yksityiskäyttöön. WC sijaitsee Sorlammella, Hynkänlammella ja Sulalammella. Keittokatoksia on alueelle neljä kappaletta, mutta muualla tulenteko ei ole sallittua. Päärakennuksen läheisyydessä on leikkipaikka ja palloilukentät, joissa voi pelata sulka-, lento- ja jalkapalloa.  

Pääkuva: Joni Viitanen

Group of cross-country skiers checking information board
Kuva: Joni Viitanen