<< Takaisin

TapiolaTapiola on Espoon kulttuuripalvelujen keskus

Tapiola on yksi Espoon viidestä kaupunkikeskuksesta ja sen suunnittelun lähtökohtana on ollut yhdistää kaupunkielämän mukavuus luonnonläheisyyteen. Sen viheralueet edustivat aikoinaan uraauurtavaa maisema- ja puutarhasuunnittelua. Yhä edelleen Tapiola tunnetaan maailmalla puutarhakaupunkina.

Tapiolan keskusta syntyi 1950- ja 60-luvuilla Aarne Ervin ehdotuksen pohjalta. Se oli ensimmäinen moderni kävelykeskusta Suomessa. 1970-luvulta lähtien sitä on edelleen laajennettu. Keskustassa on helppo liikkua kevyen liikenteen väyliä myöten. Raitit liittyvät luontevasti puistoihin ja avariin niittyihin ja niitä myöden pääsee sujuvasti meren äärelle ja Espoon muille viheralueille.

Tapiolasta on tullut Espoon kulttuuripalvelujen keskus. Kansainvälistäkin mainetta ovat saavuttaneet Tapiolan kuoro ja Espoo Big Band. Vuonna 2006 avattiin Tapiolassa Suomen suurin modernin taiteen museo EMMA. Sen lisäksi näyttelykeskus WeeGeen tiloissa toimii useita muita mielenkiintoisia museoita. Alueen arkkitehtuuri on kansainvälisesti mielenkiintoinen tunnettujen suunnittelijoidensa ansiosta.

Liikunnan harrastajia hemmotellaan alueen lukuisilla eri urheilualueilla. Esimerkiksi Tapiolan urheilupuistossa sijaitsevat hienot yleisurheilu- ja palloilukentät. Lisäksi jäähalli ja muut suuret urheiluhallit tarjovat sisäliikuntamahdollisuuksia läpi vuoden.  Skeittareilla ja telinevoimistelijoilla on omat sisäharjoittelutilat Tuulimäen väestönsuojassa ja keilailijoilla halli Tapiolan keskuksessa. Uintia voi harrastaa Aarne Ervin suunnittelemassa, juuri peruskorjatussa ja laajennetussa hallissa.

Tapiolan nimi juontaa juurensa metsän kuninkaan valtakuntaan. Nimistönsunnittelu on alusta alkaen ollut kiinteä osa yhdyskuntasuunnittelua. Alueen nimellä halutaan ilmentää luonnon ja rakentamisen vuorovaikutusta. Nimen ruotsinkielinen vastine Hagalund säilyttää tiedon siitä, että kaupunginosa rakennettiin Hagalundin kartanon niityille ja metsiin. Otsolahden nimistön nallet ja kontiot kantavat kartanoa edeltäneen Björnvikin kylän muistoa, ja kaunis puistonnimi Silkkiniitty perustuu vanhaan viljelysnimeen Silkesängen. Muissa Tapiolan nimissä kuvastuvat kalevalainen mytologia, metsäluonto ja luonnonilmiöt, esim. Pilvettärenpolku, Louhentie ja Neulaspolku.

 

 

 

<< Takaisin