
Åbergin Linjan bussien uusi ilmanpuhdistustekniikka poistaa sisäilmasta koronavirusta
Åbergin Linja on hankkinut linja-autoihin uutta ilmanpuhdistustekniikkaa. Vantaalla Volvo Bus Centerissä linja-autoihin sisäilmankiertoon asennettu Eco3-laitteisto neutralisoi ja tuhoaa biologisia epäpuhtauksia, kuten bakteereja ja viruksia. Järjestelmän toiminta perustuu riittävän otsonimäärän ja negatiivisten ioneiden muodostumiseen. Laitteiston on tutkinut mm. turvallisuuteen erikoistunut Espanjan puolustusministeriön alainen INTA. Puolueettomien testien perusteella ilmanpuhdistin onnistui poistamaan koronavirusta (SARS-CoV-2) jopa 99,7% teholla. Puhdistamisen lisäksi linjaautossa vaihtuu ilma jatkuvasti. Koko ajan ulkoa otettavan raittiin ilman avulla sisäilma vaihtuu noin viiden minuutin välein vähentäen koronariskiä merkittävästi.
Terveysturvallisuuden toivotaan tuovan matkustajat takaisin
Koronapandemian lähes täysin lamauttama espoolainen bussiyritys toivoo uuden tekniikan avulla matkustajien luottamuksen palautuvan ryhmämatkailuun.
"Viime maaliskuun jälkeen tilausajo- ja matkailutoimintojen liikevaihdosta katosi 95 prosenttia. Tilanne on edelleen käytännössä sama, koska isompien ryhmien liikkuminen ei ole suosituksien mukaista. Toivomme, että koululaisten kevätretket ovat jo mahdollisia. sillä se on alan kiireisin sesonki", kertoo Åbergin Linja Oy:n toimitusjohtaja Sampo Selin.
Åbergin Linjan tilausajobusseissa ovat talven aikana liikkuneet vain koulukyytiläiset ja satunnaisesti urheiluseurojen edustusjoukkueet, joilla on ”lupa” matkustaa. Kuljettajille työtä on tarjonnut liikennöinti HSL:n kaupunkiliikenteessä. Pandemian aikana Åbergin Linja on ajanut myös puolustusvoimien kuljetuksia. Niissä kuljetuksissa matkustajien maskinkäyttö sekä kaluston desinfiointi ennen kuljetusta ja sen jälkeen ovat pitäneet tartunnat ja altistumiset nollatasolla.
"Teemme jatkuvia toimenpiteitä laadukkaan ja vastuullisen matkailun edistämiseksi. Viime vuonna ensimmäisenä linja-autoyrityksenä saamamme Visit Finlandin Sustainable Travel Finland -merkki ohjaa vahvasti toimintaamme. Koronan aiheuttaman ryhmämatkailun lähes täydellisen katoamisen takia tämän vuoden vastullisuusteemamme ovat terveysturvallinen matkustaminen ja oman henkilökunnan hyvinvointi. Matkailun palautuminen on koko tilausajoalan elinehto", kertoo Selin.
Sampo Selin uskoo, että terveysturvalliset matkailutuotteet ovat puhtaan ja väljästi rakennetun Suomen matkailuklusterin etu gloobaalissa kilpailussa turisteista. Åbergin Linja pystyy jo nyt tarjoamaan ”matkailukuplan” esimerkiksi Nuuksion kansallispuistossa, jossa ryhmän ei tarvitse kohdata ulkopuolisia kontakteja, vaan voi viettää esimerkiksi koulu- tai virkistyspäivän metsän keskellä.
Lisätietoa, kuvat ja kuvauspyynnöt
- Sampo Selin, toimitusjohtaja, Åbergin Linja, 040 7474 337, sampo.selin@aberginlinja.fi
- Åbergin Linja Oy - Safe Travels
- Hispacold Eco3 tutkimustuloksia
- Laitteisto mediassa
- INTA = National Institute of Aerospace Technology