Siirry sisältöön

Espoon keskus

Gumböle Golf

Aktiviteetit

Vuonna 1991 perustettu seura toimii Gumbölen kartanon pohjoispuolella Myllärin niityllä ja sitä ympäröivässä maastossa.

Gumböle Golf on vuonna 1991 perustettu golfyhteisö, joka sai alkunsa Espoon Golfseuran laajennushankkeesta. Ajatuksena oli aikoinaan tehdä EGS:n kylkeen uudet yhdeksän reikää, joiden suunnittelijaksi valittiin kokenut Kosti Kuronen.

Gumbölen kehittyminen onkin varsinainen evoluutiotarina, joka kasvoi alkuun vain rangesta ensin 6-reikäiseksi par-3 kentäksi, siitä sitten täysimittaiseksi 9-reikäiseksi ja vihdoin 2009 täysmittaiseksi 18-reikäiseksi kehittyen. Alun perin suunnitellusta kentästä jäi 3 reikää kokonaan rakentamatta ja siinä piilee syy siihen, että nykyinen takaysi on tehty niin tiiviiksi ja sen par luku on 34, kokonaisuuden parin ollessa 70.

Mutta pituuden puute ei ole haitannut klubipelaajia, jotka ovat ottaneet kentän omakseen. Gumböle onkin yksi pääkaupunkiseudun suosituimmista golfkentistä n. 30 000 vuosittaisella kierrosmäärällään. Kenttä on varsin suosittu golfia aloittelevien, mutta myös sitä vakavasti harrastavien pelioikeuspelaajienkin keskuudessa.

Osakekenttänä se on myös yksi Suomen suosituimpia Kultakorttikenttiä, ennen kaikkea nopean pelattavuutensa ja sijaintinsa vuoksi. Nyt Gumböle on myös osa PLAY 63-kokonaisuutta, jossa pelaaja voi valita pienellä lisähinnalla myös EGS:n ja Kurkin pelioikeuden. Gumbölellä on vanhasta historiastaan johtuen myös Hillside Golfin, Nurmijärven ja Espoon Ringsiden pelioikeuksia osakkaittensa, jäsentensä ja heidän vieraittensa käytössä. Seurassa on tätä nykyä n. 1400 jäsentä.

Gumbölen ympärillä on ollut varsin paljon erilaista kuhinaa ja erinäisiä huhuja jopa konkurssista. Huhut ovat huhuja ja todellisuudessa yhtiön ja seuran talous ovat kunnossa. Alkuperäisten osakkaiden velkaosuudet ovat kuitenkin fakta, jonka kanssa kenttäyhtiöllä on edelleen omat haasteensa. Mutta pelaajalle joka ei Gumböleä ole koskaan kiertänyt, kenttä saattaa olla positiivinen yllätys ja ehdottomasti käymisen arvoinen kokemus. Klubitalo on pieni ja viihtyisä, jonka aurinkoinen terassi houkuttelee jäämään myös kierroksen jälkeen.

Teksti: Fore! Golf Media 07/2018

Yhteystiedot

Gumbölentie 20, 02770 Espoo
info@gumbolegolf.fi
+358 300 870 370.

www.gumbolegolf.fi