Siirry sisältöön

Tapiola

Tapiola Sinfonietta

Tapiola Sinfonietta - klassista uudella twistillä

Tapiola Sinfoniettan juuret ovat Espoon Tapiolassa, Suomen kansallismaisemaksi valitussa puutarhakaupunginosassa. Orkesteri tunnetaan monipuolisista ja rohkeista ohjelmistovalinnoistaan sekä kamarimusiikillisista esiintymisistään ilman kapellimestaria.  Ominaissoinnissa kuuluu muusikoiden syvä, keskinäinen vuorovaikutus. 

Vuonna 1987 perustettu Espoon kaupunginorkesteri on saanut mainetta etenkin wieniläisklassisten teosten tyylitietoisista tulkinnoista, teosharvinaisuuksien esiin nostamisesta sekä ennakkoluulottomista produktioista yli taiteenalojen.

Useimmista suomalaisista orkestereista poiketen Tapiola Sinfonietta vastaa itse taiteellisesta ohjelmasuunnittelustaan. Tiivis yhteistyö taiteellisten partnereiden, residenssitaiteilijoiden sekä aikamme tunnetuimpien kapellimestareiden ja solistien kanssa huipentuu vuosittain noin 60 konserttiin. Lisäksi orkesteri vierailee säännöllisesti kotimaisilla festivaaleilla ja on tehnyt useita kiertueita Euroopassa, Aasiassa ja Yhdysvalloissa. Yli 70 levyn diskografia sisältää monia kansainvälisesti palkittuja levytyksiä.  
Toiminta Espoon kaupunginorkesterina tavoittaa kuulijoita myös neuvoloissa, kouluissa, sairaaloissa ja hoivakodeissa. 

Tutustu myös Tapiola Sinfoniettan YouTube -kanavaan sekä Spotify-tiliin.