Historiallisella kartanoalueella ja sen luontopoluilla pääsee tutustumaan entisajan hienostokartanon puutarhakulttuuriin.
Träskändan kartanopuistossa kohtaavat historia ja monimuotoinen luonto. Kartanopuisto on valtakunnallisesti arvokas kulttuurihistoriallinen ympäristö ja yksi Espoon vanhimmista luonnonsuojelualueista. Kulttuurihistorialliset arvot yhdistyvät kartanopuiston vanhaan jalopuustoon ja useisiin harvinaisiin puu- ja pensaslajeihin sekä eläimistöön. Kartanoympäristöön kuuluu myös poikkeuksellisen laajana ja alkuperäisenä säilynyt maisemapuisto.
Kartanopuiston rakentaminen aloitettiin jo 1700-luvulla, mutta nykyasunsa puisto sai Aurora Karamzinin aikana 1800-luvun puolivälissä, jolloin Träskända kuului Suomen loistokkaimpien kartanoiden joukkoon. Träskändan kartanopuisto on rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi v. 1961. Kartanopuisto on maamme merkittävimpiä historiallisia puistoja. Puistoon liittyy paljon entisaikojen muistoja, esim. Aurora Karamzinin aikana (1800-luvun puolivälissä) Träskändassa vietettiin todellista herrasväen elämää.
Päärakennuksen vieressä sijaitsee esimerkiksi kuninkaallinen käymälä, joka rakennettiin Venäjän keisarin ja Suomen suuriruhtinaan Aleksanteri II vierailua varten.
Kartanopuisto on suosittu ulkoilualue ja tärkeä lähiympäristö alueen asukkaille. Tällä mielenkiintoisella alueella voi valita kahdesta noin kilometrin pituisesta reitistä tai kiertää vaikka molemmat. Reitit kiertelevät vanhassa kartanopuistossa ja esittelevät entisajan hienostokartanon puutarhakulttuuria ja rehevää lehtoluontoa. Reitin varrella esitellään myös yli 30 koti- ja ulkomaista puu- ja pensaslajia nimikilpien avulla. Polulle voi joko tulostaa tai ottaa sähköisesti mukaan Träskändan luontopolku -esitteen, jossa kerrotaan lisää kartanopuistosta. Kartanorakennukseen ei ole yleisölle pääsyä, mutta kahvila palvelee kartanon pihapiirissä.
Träskändan pysäköintiin ajetaan Träskändan puistotien ja Träskändanristin kulmauksesta.
Yhteystiedot
Träskändan kartanopuisto,
Espoo
ymparisto@espoo.fi
+358 9 8162 4832