Siirry sisältöön

Tiedote 30.8.2018

Espoo valitsi kymmenennen kongressilähettilään: Systeemianalyysin professori Ahti Salo on vuoden 2018 Espoo Ambassador

Professori Ahti Salo Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulusta on valittu vuoden 2018 Espoo Ambassadoriksi. Espoo Ambassador toimii Suomessa ja ulkomailla Espoon kongressilähettiläänä. Salo on järjestyksessään kymmenes Espoo Ambassador.

Palkinnon saaja julkistettiin 30.8.2018 Dipolissa pidetyssä kutsuvierastilaisuudessa, jota isännöivät Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä yhdessä Aalto-yliopiston provosti Kristiina Mäkelän kanssa. Visit Espoon kongressimarkkinointia edistävä Espoo Ambassador -ohjelma täytti samalla 10 vuotta.

Arvostettu tutkija ja aktiivinen kongressijärjestäjä

Salo on kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu operaatiotutkimuksen asiantuntija sekä aktiivinen toimija alansa kotimaisissa ja kansainvälisissä järjestöissä.

Professori Salo johtaa Aalto-yliopiston matematiikan ja systeemianalyysin laitoksella systeemianalyysin laboratorion tutkimusryhmää. Hän on kehittänyt menetelmiä riskienhallinnan, tehokkuusanalyysin ja päätöksenteon tueksi sekä vetänyt lukuisia hankkeita yhdessä yritysten ja julkisorganisaatioiden kanssa. Tällä hetkellä Salo johtaa Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa kuusivuotista Platform Value Now (PVN) -hanketta, joka tarkastelee alustataloutta eri näkökulmista. Hän toimii Tutkijoiden ja kansanedustajien seuran (Tutkas) hallituksessa ja valtioneuvoston kanslian nimittämässä ennakointiluotsissa.

Tieteellisten luottamustoimien ohella Salo on ollut mukana järjestämässä useita kansainvälisiä konferensseja Suomessa ja ulkomailla. Vuonna 2017 hän oli pääjärjestäjänä kahdessa Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella pidetyssä kansainvälisessä konferenssissa.

”Konferensseissa syntyy uusia kontakteja, jotka parhaassa tapauksessa johtavat todella antoisiin ja pitkäkestoisiin yhteistyö- ja ystävyyssuhteisiin. Tällaisten uusien mahdollisuuksien pohjustaminen ja mieleenpainuvien konferenssielämysten tarjoaminen innostavat ottamaan vastuuta valmistelutyöstä”, kertoo professori Ahti Salo.

Vuonna 2015 Salo toimi operaatiotutkimuksen eurooppalaisen pääkonferenssin ohjelmatoimikunnassa. Tänä kesänä tämä noin 3000 osallistujan konferenssi pidettiin Espanjan Valenciassa, missä käytyjen keskustelujen pohjalta Suomen Operaatiotutkimusseura ry. on harkitsemassa tämän konferenssin hakemista Espooseen vuonna 2022.

”Metron valmistumisen ja Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksen kehittymisen myötä Espoo on nyt kaikin puolin houkutteleva paikka isoillekin konferensseille”, Salo arvioi.

Espoo Ambassador -ohjelma täyttää 10 vuotta

Espoon kaupunki yhdessä Visit Espoon kongressiyksikön kanssa käynnistivät Espoo Ambassador -ohjelman vuonna 2009 tavoitteena kasvattaa Espoossa järjestettävien kansainvälisten konferenssien määrää. Ohjelma pyrkii rohkaisemaan tieteentekijöitä kutsumaan ja isännöimään oman alansa konferensseja Espoossa. Ohjelman tavoite alusta alkaen on myös ollut nostaa esille kansainvälisten tieteellisten konferenssien arvoa ja laaja-alaista vaikuttavuutta.

Ohjelman ytimessä on vuosittain valittava vuoden Espoo Ambassador, joka julkistetaan Espoon kaupungin isännöimässä Espoo Ambassador -kutsuvierastilaisuudessa.

”Olemme erittäin ylpeitä ja iloisia, että Ambassador -ohjelmamme on saavuttanut 10 vuoden iän. Espoo Ambassador -kutsuvierastilaisuus on selvästi vakiinnuttanut paikkansa Espoon tiedeyhteisön keskuudessa houkutellen vuosi vuodelta enemmän osallistujia”, kertoo Visit Espoon kongressipäällikkö Miikka Valo.

”Visit Espoo haluaa olla kokous- ja kongressitoimialan edelläkävijöiden joukossa ja ylpeänä voimme todeta olevamme Suomessa edelläkävijä Ambassador -ohjelmallamme. Monet kongressikaupungit Suomessa ovat saaneet meiltä inspiraatiota ja mallia omiin ohjelmiinsa. Selvästi teemme oikeita asioita oikealla tavalla”, Valo jatkaa.

Kongressit merkittävä matkailutulon lähde

Kongressien vaikuttavuuden yhtenä mittarina on niiden kaupungille tuoma matkailutulo. Vuonna 2017 kansainväliset kongressit toivat Espoolle yli 9 miljoonaa euroa. Vuodesta 2009 alkaen valittujen Espoo Ambassadorien järjestämät kongressit ovat puolestaan tuoneet kaupungille matkailutuloa reilut 4,2 miljoonaa euroa.

 

Lisätietoja:

Kuvia median käyttöön ladattavissa täältä:
Kuvassa vasemmalta: Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, Vuoden 2018 Espoo Ambassador Ahti Salo, Espoo Marketing Oy:n kongressipäällikkö Miikka Valo, Aalto-yliopiston provosti Kristiina Mäkelä