Hyppää pääsisältöön
Tämä sivu löytyy kielillä:

Aikamatkaseikkailu 1950 -erikoisnäyttely

Jaa
Aikamatkaseikkailu 1950 – Lapsuus ja nuoruus ennen, nyt ja tulevaisuudessa -erikoisnäyttely Museo Leikissä kutsuu astumaan aikamatkaajan alukseen ja lähtemään tutkimusmatkalle eri aikojen lapsuuteen.

Tulevaisuudesta saapunut aikamatkaaja on vieraillut 1950-luvulla selvittämässä, millaista lasten arki tuolloin oli. Hän on kerännyt mukaansa tutkimusnäytteitä: leluja, esineitä, valokuvia ja muistoja lasten elämästä.

Nyt hänen aikakoneensa on palannut menneestä ja laskeutunut Museo Leikkiin. Aikamatkaajan keräämät tutkimusnäytteet kertovat ajasta, jolloin lapsia oli paljon, he osallistuivat arjen töihin, kävivät kurinalaista koulua sekä leikkivät omatekoisilla leluilla - useimmiten ulkona. Monet tuon ajan arkiset tavat herättävät aikamatkaajassa kysymyksiä.

Erikoisnäyttelyssä aikamatkaaja kutsuu kävijät mukaan tutkimuksiinsa. Aikamatkaajan aluksessa voi tutustua 1950-luvun esineiden lisäksi aikakauden valokuviin, ääninäytteisiin ja audiovisuaalisiin aineistoihin. Näyttelyssä pääsee myös sukeltamaan aikamatkailun maailmaan: voi testata aikakoneen ohjaamista ja huoltamista, suunnitella tutkimusvälineitä ja hahmotella tulevaisuuden leluja. Lisäksi näyttely kutsuu heittäytymään leikkiin 1950-luvun olohuoneessa ja fiftariteemaisessa pienoismaailmassa.

Avoinna 23.4.2026 - 26.3.2028.

Tuotetiedot

Esteettömyys

Tuote on esteetön

Hinta

Ilmainen
-15 €
henkilö
*Tarkista hinta- ja saatavuustiedot palveluntarjoajan verkkosivuilta tai verkkokaupasta.

Saatavuus

Tam
Hel
Maa
Huh
Tou
Kes
Hei
Elo
Syy
Lok
Mar
Jou

Aukioloajat

Ti
12:00-17:00
Ke
11:00-19:00
To
11:00-19:00
Pe
09:00-19:00
La
10:00-17:00
Su
10:00-17:00