Hyppää pääsisältöön
Upea kesänsininen ilmakuva järvelle Nuuksiossa.

Tämä sivu löytyy kielillä:

Minun Nuuksioni - Mutkan kautta paluu juurille

Jaa

Nuuksio on ollut lapsuuteni leikkikenttä ja lähimetsäni niin kauan, kuin muistan. Vaarini Einon Kaitlammen rannalle 1963 aloittama mökkivuokraustoiminta on kuulunut osaksi elämääni ihan pienestä pitäen. Mökkitietä pitkin on ajettu polkupyörällä, traktorilla ja potkurilla halki Nuuksion metsien lammelle uimaan ja saunomaan. Nuuksion kallioilla ja metsissä on eksytty, seikkailtu ja etsitty jääluolia ja parhaita pyllymäkiä, käyty mummin kanssa marjassa ja tädin kanssa metsälammilla uimassa.

1990-luvulla, jolloin Nuuksiosta tuli kansallispuisto, olin sitä mieltä, että näihin tuppukyliin ja metsiin en enää palaa - on päästävä maailman metropoleihin. 10 vuotta meni muissa maisemissa, kunnes 2000-vuoden alussa tuli tunne, että paluu juurille Vihtiin, Tervalammen kylään olisikin tervetullut ajatus. Muutettiin takaisin maalle ja lapset pääsivät pieneen kyläkouluun, samaan, jota itsekin kävin. 

Nainen ulkokeittiössä Nuuksiossa talviaikaan pipo päässä ja villapaita ja essu päällä.
Kuva: Annu Huotari

Kodin ikkunasta näkyy Nuuksion kansallispuisto, joka on myös meidän lähimetsämme. Isäni oli jatkanut mökkikylän pyörittämistä ja rakentanut muutan mökin lisää. Alkoi olla seuraavan sukupolven vuoro jatkaa toimintaa. Ruuhkavuosista stressaantuneena kiersin Nuuksion pieniä polkuja ja siinä syntyi ajatus eräopaskurssista, jonka kävin Siikaranta-opistossa. Jätin taakse matkatoimistoalan työt Helsingissä ja suuntasin Nuuksion metsiin. Kurssin aikana Nuuksio tuli tutuksi. Vietettiin lähes kuukausi Nuuksion metsissä yöpyen ja järveltä toiselle suunnistaen.

Kohta takana on 14 vuotta yritystoimintaa ja yli 40 vuotta elettyä elämää Nuuksion rinnalla. Alueesta on tullut minulle rakas sielunmaisema. Paikka, josta löydän itselleni voimaa, rauhaa ja loputtomia lenkkipolkuja. On ollut upeaa olla mukana edistämässä Nuuksion yrittäjien yhteistyön tarinaa. Vuosien varrella minulla on ollut ilo saada jakaa Nuuksion ilosanomaa myös oppaana ja mökkikylän emäntänä vierailijoille ympäri maailmaa. Metsien rauha, puhdas ilma ja erämaisuus jaksaa yllättää. Kuinka monen pääkaupungin vierestä löytyy vastaavanlaista asumatonta aluetta, jossa makoilla sammalmättäillä ja katsella kun vanhojen kuusien latvat kurottavat korkeuteen?

Annu Huotari, Nuuksiosta voimaa ja rauhaa ammentava mökkikylän emäntä

Pääkuva: Jukka Nieminen