Hyppää pääsisältöön
Kuvaa kesämaisemassa Suomen luontokeskus Haltian alakentältä otettuna.

Tämä sivu löytyy kielillä:

Minun Nuuksioni - Perheen ja ystävien kanssa

Jaa

Minulle Nuuksion kansallispuisto on juuri yksi niistä paikoista, jonka haluan näyttää Suomeen vierailulle luokseni tuleville ystävilleni ja perheelleni. Rakastan sitä rentouttavaa tunnelmaa ja sitä tunnetta, kun saa olla niin lähellä luontoa sekä koko alueen upeaa palvelutarjontaa. Nuuksiosta todellakin löytyy jokaiselle jotakin, joten siellä on aina helppo keksiä jotain erilaista hauskaa tekemistä, kun joku tulee käymään – oli sitten kyse korkeatasoisesta ruuasta, uniikeista kokemuksista tai vain kävelyretkestä lähimmälle näköalapaikalle.

Tutustuin Nuuksioon alun perin opiskelujeni ja työni ansiosta. Muistan edelleen, kun ensimmäisen kerran saavuin Nuuksioon. Matkustin bussilla ja olin mykistynyt mielettömän kauniista näkymästä Nuuksion Pitkäjärvelle jo bussista käsin. Kyseessä oli upea talvipäivä, jolloin kimalteleva aurinkokin näyttäytyi (lue: todellinen suomalainen ihme)!

Nuuksiossa on vaikka mitä ihanaa, mutta jos täytyy nimetä yksi suosikkiasia, sanon Wine in the Woods -retki. Rakastan koko ajatusta viininmaistelusta, joka on kiinteästi kosketuksissa paikalliseen luontoon. Kyse ei ole pelkästään hyvistä viineistä, vaan siitä, että on aidosti hetkessä läsnä, opettelee päästämään irti kiireestä ja löytää hyvinvoinnin avaimet luonnosta, ja sen jälkeen pääsee vielä maistelemaan upeita viinejä ja nauttimaan hyvistä keskusteluista.

Nainen ottaa selfie-kuvaa Nuuksiossa itsestään ja kolmesta ystävästään.
Kuva: Daniela Brezinova

Yksi parhaista Nuuksio-muistoistani on, kun teimme viime syyskuussa päiväretken Nuuksioon ystävieni ja sukulaisteni kanssa. Oli täydellinen aurinkoinen sää, syksyisen ruskan alkaessa pikkuhiljaa esitellä värejään, mutta lämpötila oli lähes kesäinen. Aloitimme Luonto lautasella -lounaalla Ravintola Haltiassa ja suuntasimme sitten Nuuksion poropuistoon, jossa pääsimme tapaamaan ja ruokkimaan poroja – osa meistä ensimmäistä kertaa. Kokemus oli jännittävä meille kaikille – jopa suomalaisille ystävilleni. 

Lisäksi opettelimme paistamaan pullaa avotulella! Vatsat täynnä oli hyvä suunnata metsään Maahisenkierrokselle, jossa pääsimme vaelluksen lisäksi suorittamaan erilaisia henkistä hyvinvointia edistäviä tehtäviä reitin varrella. Päivä päättyi parhaalla mahdollisella tavalla päästessämme kokemaan edellä mainitun Wine in the Woods -viininmaistelukokemuksen metsässä. Päivä ei täydellisempi olisi voinut olla!

Nuuksio on eittämättä yksi Bucket list -kohde Suomessa. Siellä voi kokea kaikkea sitä, mitä olettaakin Suomen ja suomalaisuuden olevan – nähdä Suomen kaunista luontoa, syöttää poroja Suomen eteläisimmässä poropuistossa ja jopa nähdä revontulia, vähintään Suomen luontokeskus Haltian upeassa näyttelytilassa, onnekkaimmat jopa taivaalla. Voit syödä avotulella paistettuja lettuja, lähteä vaellukselle merkityille reiteille, pyöräillä, poimia marjoja tai nukkua makeasti Haltia Lake Lodgen Glamping-teltoissa.

Daniela Brezinova, Visit Espoon oma Nuuksio-lähettiläs

Pääkuva: Daniela Brezinova